perjantai 30. heinäkuuta 2010

LASIPALATSI DESIGN MARKETS

NUORTEN SUUNNITTELIJOIDEN MYYNTITAPAHTUMA LASIPALATSIN AUKIOLLA 4.-7.8.2010

Lasipalatsi Design Markets kokoaa jälleen viime vuotiseen tapaan joukon nuoria suunnittelijoita esittelemään ja myymään mallistoaan Helsinkiin Lasipalatsin aukiolle.

Toista kertaa järjestettävä tapahtuma on saanut mahtavan vastaanoton. 29 eri designin aloilla toimivaa suunnittelijalupausta valittiin yli 60 hakijan joukosta. Viime vuotisten yhdeksän myyjän... lisäksi mukaan valikoitui 20 tuoretta suunnittelijaa. Myyjien mallistot koostuvat naisten ja lasten vaatteista, asusteista, koruista, laukuista sekä muista tekstiili- ja sisustustuotteista. Monien suunnittelijoiden luomissa mallistoissa yhdistyy innovatiivisuus ja ekologisuus. Kierrätysmateriaalien käyttö ja ”mahdottoman” mahdollistaminen muotoilussa on innostanut tekijöitä rohkeisiin kokeiluihin.

Lasipalatsi Design Markets 2010 on loistava paikka näyttäytyä ja verkostoitua muiden alan tekijöiden kanssa. Siksi se on saavuttanut suurta kiinnostusta myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Tänä vuonna myyjiä saapuu Turusta, Tampereelta, Lahdesta, Luhtajoelta, Muuramesta, Joensuusta sekä Rovaniemeltä asti.

Vuoden 2010 myyjät:

101 Skateboard Jewellery, Andy Eats Only Candy, Bird of Passage,
Bling Bling But Different, De 3 Sabores, First Crush, Hankala,
Humbugi Asuste, Huuda Huuda, KAKSITVÅ, Keko, Kiertokulku, Kokoru, Linda Toye, Manner's, Mary A. Jalava, miNumiNu, Nonodd, Omstart, Pirusca, Poni Design, Poola Kataryna, Sami Rinne Design, Sasukka, Scandinavian Interior, Tiia Arkko, titiMadam, Uusix, You Complete Me, Youth vs. Future.

Lasipalatsi Design Marketsilla tapahtuu:

4.8. klo 18-20 DJ Marry Me
5.8. klo 14-15 Henri Seger, klo 16-19 DJ Gösse
6.8. klo 14-15 Like a Glove goes acoustic, klo 16-19 DJ Harvest
7.8. klo 12-13 Janne Laurila, klo 14-17 Paska Sohva DJ's

Diana Luganskin ja Ossi Pirkosen näyttelyt Lasipalatsin aukion vitriineissä

Lasipalatsin aukion vitriineissä on esillä Diana Luganskin valokuvanäyttely ja Ossi Pirkkosen kuvituksia 20.7.-20.8.2010.

Diana Luganski asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän kuvaa pääasiallisesti muoti-, henkilö- ja mainoskuvia lehdille ja yrityksille. Luganski työskentelee paljon myös muusikkojen ja muotisuunnittelijoiden kanssa. Hän on tehnyt yhteistyötä tunnettujen brändien kuten Samsungin kanssa. Luganski on valokuvannut myös kansainvälisille julkaisuille, joihin kuuluu mm. Computer Arts, Citizen K ja WtF Magazine. Hän on pitänyt näyttelyitä mm. Italiassa ja Espanjassa. Tänä vuonna on tulossa lisää näyttelyitä ympäri Eurooppaa. http://www.dianaluganski.com/

Ossi Pirkonen on helsinkiläinen kuvittaja, joka tekee kummallisia, värikkäitä kuvituksia, joissa seikkailevat omintakeiset hahmot. Tällä hetkellä Pirkonen opiskelee graafista suunnittelua Taideteollisessa Korkeakoulussa. Hän sai Lahden Muotoiluinstituuttiin tekemästään lopputyöstään Nuoret Luovat -palkinnon ja hänet valittiin Design Forum Finlandin kuukauden muotoilijaksi vuonna 2008. http://www.pingstate.nu/ossi/http://www.pingstate.nu/ossi/


Tervetuloa kesästadin mielenkiintoisimpaan tapahtumaan!
Vapaa pääsy


Tapahtuman järjestävät Kulttuuriosuuskunta Kick! ja Lasipalatsin Mediakeskus Oy.

Lisätietoja:
Kulttuuriosuuskunta Kick!
kulttuurikick@gmail.com

http://designmarkets.lasipalatsi.fi/

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

KISSING STRANGERS

Tämän päivän biisi numero 1.

http://open.spotify.com/track/2TEWiC0AUq1gCaSkoc8XS8

Tämä makupala löytyy spotifystä, muuten en olekkaan päässyt kuulemaan Cherry Ghostin levyä Beneath This Burning Shorelinea joka vissiin ilmestyi tai ilmestyy tässä kuussa. En tiedä tästä bändistä oikein muutakaan, mutta laulajan Simon Aldredin ääni on hieno ja sointi kuulostaa suurelta suosikiltani Dovesilta. Mutta ei minusta liikaa, vaikka joku nimeltä mainitsematon musiikkiarvostelija niin väitti...

tiistai 13. heinäkuuta 2010

BELLE & SEBASTIAN

Huh, eilen olin loppuunmyydyllä saunaosastolla Tavastialla katsomassa lempibändiäni Belle&Sebastiania. Oli kyllä niin uskomattoman HIENO keikka! Vähän etukäteen pelkäsin että jos petyn kun odotan liikaa, mutta bändi kyllä veti hienosti! Uusia biisejä taisi tulla kaksi, muuten tuttua tavaraa tuli ekoista levyistä uudempiin, onneksi kuitenkin juuri niitä kaikkein rakkaimpia eniten ( The State I Am in, Like Dylan in the movies, The Fox in the Snow, Dog on Wheels, The Boy with the Arab Strap, Sleep the Clock around, Judy and the Dream of Horses...)

Näin Bellet ekaa kertaa vuosia sitten Tukholmassa Munchenbryggeriet-nimisessä paikassa, alla olevat kuvat ovat sieltä, eilen olin liian hurmoksessa nappaakseni muita kuin heilahtaneita otoksia.





tiistai 6. heinäkuuta 2010

NEW YORK



Olin viime kuussa ystävän kanssa ensimmäistä kertaa New Yorkissa ja VAU. Mahtava kaupunki näin vaatimattomasti ilmaistuna! Viikon mittainen reissu siellä ei mitenkään riittänyt, vaikka kerkesimme kyllä näkemään ja kokemaan hirvittämän määrän mahtavia juttuja! Esim. taidenäyttelyitä, museoita, Empire State Buildingin pilviä hipovalta katolta mahtavan maiseman, uskomattoman keikan Radio Music City Hallissa, The National!!! (http://www.setlist.fm/setlist/the-national/2010/radio-city-music-hall-new-york-ny-6bd422ae.html), seuraavana päivänä Grand Central Terminalissa loppuun ahdattu ilmaiskeikka Band Of Horsesilta, pienempiä bändejä Pianos nimisessä paikassa (http://pianosnyc.com/), Brooklynin juutalaiskortteli ja hipstermestat, ihanat baarit ja ruokapaikat varsinkin Lower East Sidella, kirppiksiä ympäri kaupunkia, aamiaisia Central Parkissa ja kaikkea…Sinne täytyy niin pian päästä uudestaan! Ja pidemmäksi aikaa. Nyt vaan rahat loppuivat kesken, vaikka en kokenutkaan suomalaisena että siellä olisi niin kamalan kallista ollut. Majoitus maksaa (vaikka olisi lievästi sanottuna nuhjuisessa hostellissa), mutta esim. ruoka ja juoma olivat aika samoissa hinnoissa kuin meillä Helsingissä. Ja löydettiin usein aika edukkaita ruokamestoja jos jossain vaiheessa maltettiin hetkeksi pysähtyä syömään…




keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

PEITON ALLA

“Te, jotka haluatte mennä peiton alle ja lukea ainakin yhden täydellisen kirjan, lukekaa Paul Austerin romaani, Sattumuksia Brooklynissä.”



Tämä on kirja jota en haluaisi laskea käsistäni kun bussi on kaartanut päätepysäkille. Tykkään paljon Austerin tyylistä kirjoittaa. Tämän jälkeen aion lukea miehen muutkin kirjat, luultavasti New York-triologian.





Midlaken kakkosalbumi "The Trials of Van Occupanther" oli -on- loistava levy. Se on taianomainen 70-lukulainen folkrock-levy joka on viihtynyt levysoittimessani jo vuosia. Uutta levyä sain odottaa kauan, nelisen vuotta,  mutta Midlake palkitsee sen odotuksen ruhtinaallisesti.

Uusi levy "The Courage Of Others" on täynnä kauniita, ihania folk-lauluja jotka vievät kuulijansa keskiaikaiseen satumetsään. Tämä on lempilevyni jonka laitan soimaan aamulla herättyäni ja jota kuuntelen illalla ennen kuin menen nukkumaan.

tiistai 23. helmikuuta 2010

LOVE IS NOT POP

 

NAAMIOHUVIT

Ystäväni on töissä Suomen Kansallisoopperassa ja hän kertoi joku aika sitten tekevänsä varsin mielenkiintoista juttua siellä. Hän  nimittäin ompelee vaatteita maaliskuussa ensi-iltaan tulevaan Verdin Naamiohuvit-nimiseen oopperaan. Vaatteet siihen on suunnittellut vaatesuunnittelijakaksikko Rinne Niiniskoski

En ole käynyt oopperassa pitkään aikaan (ensimmäinen ja viimeinen kerta oli ylä-asteella koulumme surullisenkuuluisa esitys jossa "näyttelin" itse laivapoikaa...myöhästyin vielä lavalta ensi-illassa! Ei olekkaan ihme ettei ooppera oli erityisemmin kiinnostunut minua...), mutta tämä Kustaa III:sen  murhaan pohjautuva naamiasooppera kuulostaa nykypäivältä. Uskon että kun Rinne Niinikoski tekee puvut, niin lavalla on kuuntelemisen lisäksi paljon myös nähtävää!


http://www.rinneniinikoski.com/